torstai 19. syyskuuta 2019

19.09.2019. Kieltä, kulttuuria ja kaupassakäyntiä

Olipa mukava herätä tähänkin aamuun ja nähdä upeat maisemat oman makkarin ikkunasta.
Aamiaisen jälkeen suunnattiin taas koululle ja -yllätys, yllätys - osattiin perille ilman yhtään turhaa lenkkiä ja eksymättä.
Tänään opeteltiin espanjan kieltä ja kulttuuria Vanesan johdolla. Vanesa on oikeastaan englanninopettaja ja mielissään siitä, että saa harjoitella englantia meidän kanssa.
Tänää puhuttiin paikallisista festivaaleista ja se oli tosi mielenkiintoista. Täällä juhlissa pukeudutaan vanhaan malliin, ollaan yhdessä perheen ja ystävien kanssa, syödään hyvin ja iloitaan. Uskonto on syy ( tai tekosyy ) yhdessä olemiseen ja juhlimiseen. Se on myös tärkeä osa historiaa ja perinnettä. Vanesa kertoi, että kirkossa käyvien ihmisten määrä on koko ajan laskenut. Täälläkin ollaan siis maallistuttu. Täällä Santa Cruz de la Palmassa on tosi tärkeä neitsyen juhlapäivä kerran viidessä vuodessa. Seuraava on ensi vuonna eli 2020. Taidettiinkin jo puoliksi päättää, että tullaan silloin tänne.
Keskusteltiin myös ruokakulttuurista ja saatiin ehkä paras kotiläksy ikinä: mennä ruokailemaan paikalliseen Chipi-Chipi- ravintolaan ja tilata sieltä tietyt ruuat !
Meillä ei vieläkään ollut korunteko/tekniikkatunteja, koska opettaja puuttuu yhä. Otettiin silti pari kuvaa jalometalliluokasta lohdutukseksi.
Koulun jälkeen ajettiin hiukan kauempana olevaan supermarkettiin ja ostettiin kaikenmoista syötävää: raakamakkaroita, juustoa, viikunoita, hunajaa, leipää... kärryt oli siis aika täynnä.
Tällä hetkellä istuskellaan uima-altaan reunalla, tehdään läksyjä ja päivitetään tätä blogia.
Ei hullumpi paikka läksyjen tekoon 😊


















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti